Finnish Photo Awards 2020 - olen finalistina

En useinkaan tee kovin nopeita päätöksiä, vaan tapanani on puntaroida ja harkita asioita pitkään. No ainakin yön yli. 😉
Tammikuussa aloitin jälleen opinnot töideni ohessa. Tein päätöksen Media-alan erikoisammattitutkintoon hakeutumisesta silmänräpäyksessä. Jos saan opintoni hyvin aikataulussa suoritettua, valmistun Valokuvaajamestariksi kesällä 2021. 


Ensimmäisten opiskelukuukausien  aikana alkoi jonkinlainen valokuvaukseen liittyvä identiteettikriisi. Aloin miettimään ja kyseenalaistamaan omaa osaamistani kovin kriittisesti ja uiskentelin tämän suhteen melko tummissakin vesissä. Kuuluu varmasti osaltaan prosessiin, joka käynnistyy opiskelun myötä omassa mielessä. Keskiössä kun on oman brändin- ja tyylin löytäminen, se mitä minä ihmisenä edustan ja mitä haluan olla kuvaajana. Jälkikäteen siksi ihmettelen, miten kuitenkin latasin Finnish Photo Awards kilpailuun kuviani. En ollut nimittäin ajatellut osallistua. 


Viimeisenä kuvien latauspäivänä päätin sittenkin lähteä kahteen sarjaan. Ne ovat “Baby” ja “Classical portrait”. Toiseen sarjaan osallistuin yhdellä ja toiseen kahdella kuvalla.  Tämä korona-keväämme muutti Finnish Photo Awards-kilpailunkin suunnitelmia. Finaali siirrettiin lokakuulle, enkä ollut huomannut, että finalistit julkistetaan kuitenkin jo aikataulussa. Olinkin siis aivan silmät ymmyrkäisenä kun sain sähköpostiini viestin, että minut on valittu finalistiksi. Ja molempiin sarjoihin!


Kuvat ladattiin palvelimelle nimettömänä. Kisaan osallistui 191 kuvaajaa yli 730 kuvalla. Kahdeksan kansainvälistä tuomaria valitsivat kymmenen finalistia jokaiseen sarjaan. Olen siis aivan mielettömän onnellinen ja ylpeä jo tästä saavutuksesta. Oma nimeni on tuolla yhtenä suomalaisten huippuosaajien joukossa hei! Siitä syystä piti tehdä ihan blogi-postaus, kun en muutoinkaan ole aikoihin tänne kirjoittanut. 


Pidän täällä peukut pystyssä, että lokakuun tilanne on sellainen, että finaali ja gaala voidaan järjestää suunnitellusti. 

Vaikka covid19 on mullistanut elämämme, toivotan silti hyvää kevättä ja kesää kaikille! Nautitaan pienistä asioista, jotka lopulta ovat usein niitä suurimipia. 

Pysykää terveinä!


- Virpi


http://www.finnishphotoawards.fi/ajankohtaista/


art KULMALA

SANNA KULMALA tekee nahasta melkein mitä vain. Päätyökseen hän tekee ihan muuta, vaikka ei uskoisi. Niin upeaa jälkeä syntyy hänen työpajallaan.

“Suvussani on vahva käsityöperinne. Seuraan vanhempiani, isovanhempiani. Olen varttunut ja leikkinyt keskellä äitini nahkalaukkuompelimoa. Vuosi vuodelta myös itselläni on vahvistunut halu tehdä ja luoda käsilläni. Muotoilla ja luoda uutta. Yhdistellä erilaisia materiaaleja, muotoja ja pintoja.

Yksityiskohdat kiehtovat minua ja nahka materiaalina luo tähän loputtomat mahdollisuudet. Uteliaisuus, innostus ja ahdistus vuorottelevat näiden töiden äärellä.

Nahkatöiden teko on hyvin monipuolista. Se on suunnittelua, materiaalin tuntemusta, koneiden käyttöä, värejä.

Nautin tästä monipuolisuudesta.”

Meillä oli Sannan ja Hanna-Leenan kanssa aivan mahtava ja kiehtova projekti lokakuussa, kun päätin tehdä valokuvausopintojeni tiimoilta kaikki valinnaisten aineideni näyttökuvat kietoutuen Sannan nahkatyöosaamiseen ja -maailmaan.

Projekti ansaitsee saada vähän näkyvyyttä, sillä niin paljon vaivaa lyhyessä ajassa me kaikki näimme. Ei silti. Jokainen hetki oli kyllä sen arvoinen, niin kivaakin meillä oli.

Ensimmäisessä osiossa kuvasimme Sannan työskentelyä verstaalla ja vähän henkilökuvaa. Toisessa osiossa otin erityyppisiä tuotekuvia erilaisella valaistuksella toteutettuna. Kolmannessa osiossa kuvasimme Hanna-Leenaa “syksyn kultaisena morsiamena” käyttäen Sannan kuvausta varten rakentamia koruja ja tiaraa, jotka olivat aivan upeat. Myös Sannan tekemiä laukkuja näkyy kuvissa, vaikka muutoin Hanna-Leenasta otetut kuvat ovatkin muista hieman poikkeavia tarunomaisuudessaan.

Kiitokset molemmille vielä tämän blogin myötä! Ohessa joitain kuvia projektista.

Seuraavana tuotekuvapareja. Sannan töitä leimaa mielestäni luonnonläheisyys, mistä syystä halusin liittää kuviin luontoa mukaan.

Hanna-Leena syksyisessä arboretumissa. Mallin osa ei ollut helppo, sillä oli aika hyytävän kylmä.


Syysunelmia


Hääpareja on ihana kuvata. Onnellisuus ja hyvä olo näkyy väkisinkin kuvissa ja loppu on vain kuvaajasta kiinni. Vaikka potretteja kuvaan mielelläni, en silti kovin herkästi ota koko päivän hääkuvauskeikkoja päätyöni oheen. Jotain kummaa tänäkin vuonna kuitenkin sattui, kun löysin itseni kuvaamasta tämän ihanan parin Niinan ja Paavon päivää.  ;)

Päivä oli täynnä aitoa välittämistä, rakkautta ja iloa, joka huokui myös koko juhlakansan olemuksessa ja puheissa. Päivän kuvista välittyy mielestäni hienosti tämä tunnelma ja se olikin minulle syy tehdä ensimmäinen blogi-postaukseni.

Onnea Niina ja Paavo!


Ajatellaan, että on tie, puut, tuuli ja aurinko. Siis kaunis tie. Tietä kulkee kaksi ihmistä. On onnellista, jos he tarttuvat toisiaan kädestä. Jos toinen jää jälkeen, toinen odottaa, kun toinen puhuu, niin toinen kuuntelee, kun toinen on vaiti, toinen hiljenee ja auttaa toista löytämään sanat.



Jos toisella on painava reppu, niin toinen ottaa sen kantaakseen, jos toisella on nälkä, niin toinen löytää taskustaan leivän ja he istuvat tien reunaan ja panevat sen tasan.

Tulee ilta, eikä ole taloja, katto harva, kuin puun oksisto, mutta kun toinen painautuu toista vasten heillä on lämmin.

Mutta yhden asian te tiedätte, jos ette tiedä, opitte kai tietämään, maailma ei ole aina hyvä, ja ihminen olemassaolossaan on kovin paljon yksin.

Mutta paljon on se, että hän on yksin toisen kanssa, joka myös on yksin, sillä sen suurempaa onnea ei ihmisellä ole kuin toinen ihminen.

Tulee hämärä. Jos toinen kompastuu, niin toinen auttaa kädestä ylös. Jos toinen eksyy tieltä, toinen huutaa ja menee etsimään. 

Tulee ilta, illat, yö, yöt, aamu, aamut…

Runo, Leo Ilkka Vuotila. 

Sen esitti hääparille puheessaan kaaso Anna.

1
Using Format