Syysunelmia


Hääpareja on ihana kuvata. Onnellisuus ja hyvä olo näkyy väkisinkin kuvissa ja loppu on vain kuvaajasta kiinni. Vaikka potretteja kuvaan mielelläni, en silti kovin herkästi ota koko päivän hääkuvauskeikkoja päätyöni oheen. Jotain kummaa tänäkin vuonna kuitenkin sattui, kun löysin itseni kuvaamasta tämän ihanan parin Niinan ja Paavon päivää.  ;)

Päivä oli täynnä aitoa välittämistä, rakkautta ja iloa, joka huokui myös koko juhlakansan olemuksessa ja puheissa. Päivän kuvista välittyy mielestäni hienosti tämä tunnelma ja se olikin minulle syy tehdä ensimmäinen blogi-postaukseni.

Onnea Niina ja Paavo!


Ajatellaan, että on tie, puut, tuuli ja aurinko. Siis kaunis tie. Tietä kulkee kaksi ihmistä. On onnellista, jos he tarttuvat toisiaan kädestä. Jos toinen jää jälkeen, toinen odottaa, kun toinen puhuu, niin toinen kuuntelee, kun toinen on vaiti, toinen hiljenee ja auttaa toista löytämään sanat.



Jos toisella on painava reppu, niin toinen ottaa sen kantaakseen, jos toisella on nälkä, niin toinen löytää taskustaan leivän ja he istuvat tien reunaan ja panevat sen tasan.

Tulee ilta, eikä ole taloja, katto harva, kuin puun oksisto, mutta kun toinen painautuu toista vasten heillä on lämmin.

Mutta yhden asian te tiedätte, jos ette tiedä, opitte kai tietämään, maailma ei ole aina hyvä, ja ihminen olemassaolossaan on kovin paljon yksin.

Mutta paljon on se, että hän on yksin toisen kanssa, joka myös on yksin, sillä sen suurempaa onnea ei ihmisellä ole kuin toinen ihminen.

Tulee hämärä. Jos toinen kompastuu, niin toinen auttaa kädestä ylös. Jos toinen eksyy tieltä, toinen huutaa ja menee etsimään. 

Tulee ilta, illat, yö, yöt, aamu, aamut…

Runo, Leo Ilkka Vuotila. 

Sen esitti hääparille puheessaan kaaso Anna.

Using Format